Ihmisperseyden lyhyt oppimäärä

Olen saanut työskennellä urallani monien upeiden ihmisten kanssa. Joukkoon mahtuu kuitenkin aina myös liuta ihmisperseitä, jollaisten kanssa työskentely musertaa uskon koko elokuva-alaan, mutta ongelma on toki olemassa myös muilla taide- ja kulttuurialoilla. Kiinnostava artikkeli muotialalta – tai siis, muotialalle tähtäävistä opinnoista – julkaistiin juuri Long Play -palvelussa, otsikolla “Muodin huipulla”, jossa käsitellään melko kattavasti Aalto-yliopiston professorin käytöstä oppilaitaan kohtaan – kuten myös oppilaitoksen suhtautumista valituksiin.

Leffapuolella vastaavanlaista pokkurointia ja kiukuttelua saa kokea monilta eri tahoilta. Näyttelijät ovat yleensä ammattilaisia ja ammattimaisia, mutta äänekkäitä poikkeuksiakin on. Ohjaajalle asti ongelmat kantautuvat usein vasta myöhemmin, mutta meikki- ja pukuosasto tuntuvat olevan hyvin usein tulilinjalla kun näyttelijällä on paha päivä, itsetunto mudassa tai repliikit hukassa. Iron Sky The Coming Racea tehtäessä erään näyttelijän kohdalla ongelmat kärjistyivät melkoisesti. Olimme keskellä kuvauksia kun näyttelijä saapui, tapansa mukaan, naama happamana maskista harjoituksiin. Harjoitukset vedettiin kireissä tunnelmissa ja näyttelijän poistuttua maskeeraaja tuli itkuisena kertomaan saamastaan huonosta kohtelusta. Ilmeisesti kyseinen näyttelijä oli jo pitkään purkanut omaa pahaa oloaan maskissa ja käyttäytynyt karmealla tavalla ammattiaan harjoittavia maskeeraajia kohtaan – ja useammin kuin kerran hänen lähdettyään tekijät olivat purskahtaneet itkuun.

Minulla napsahti sillä olin osaltani katsellut näyttelijän diivailua ja jatkuvaa huomion kerjäystä jo pitkään mutta ohjaajana ottanut sen vastaan osana ammattia. Näyttelijät harvemmin käyttäytyvät ohjaajalle suoraan erityisen paskamaisesti mutta jo jatkuva huomion kinuaminen, suoranainen lepertely ja muu outoilu ovat merkkejä siitä, että kulisseissa asiat ovat todennäköisesti huomattavasti pahemmalla tolalla. Puhuin näyttelijälle suoraan maskiosaston terveisistä ja kuten tyypillistä, näyttelijä kielsi kaiken ja suorastaan kertoi tunnelman olevan jatkuvasti ihana kaikkien välillä. Tämä jo itsessään kertoo usein siitä kuinka syvälle omaan perseeseensä henkilö on päänsä työntänyt. Otin sittemmin asian tuottajien kanssa puheeksi ja teimme toimintasuunnitelman asian korjaamiseksi. Näyttelijän vaihto oli tässä vakavasti harkinnassa sillä kuvauksia oli mennyt vain pari päivää hänen osaltaan.

Ongelma kuitenkin ratkesi ennen sen suurempia muutoksia, muiden näyttelijöiden toimesta. Nämä olivat katselleet sivusta mainitun näyttelijän diivailua ja lopulta kaksi näyttelijöistä, erittäin kokenut pitkän linjan näyttelijä ja ensimmäistä rooliaan tekevä näyttelijä, kumpikin avautuivat illallisella suoraan huonosti käyttäytyvälle näyttelijälle. He kertoivat totuuden melko konstailematta: “kukaan ei pidä sinusta – maskeeraushuoneessa sinua vihataan, kuljettajat vihaavat sinua, puvustuksessa sinua vihataan – kaikki johtuu siitä, miten käyttäydyt ihmisiä kohtaan”. Näyttelijä oli aluksi kauhuissaan ja kielsi kaiken, mutta lopulta totuus alkoi imeytyä.

Tarinalla oli onnellinen loppu: seuraavana päivänä mainittu näyttelijä oli täysin muuttunut henkilö. Kuvaukset sujuivat hänen osaltaan upeasti loppuun – ei pelkästään työyhteisöllisesti vaan sain myös parhaat näyttelijäsuoritukset hänestä irti. Tuntui, kuin asennemuutos olisi myös höllännyt näyttelijän itsetietoisuutta ja vapauttanut jotain hänen sisällään. Kaikkiaan tulkintani oli, että kyse ei ole sisäsyntyisesti paskamaisesta tyypistä, mutta ison tuotannon roolin paineet olivat hänestä sellaista muovaamassa.

Kurjempiakin lopputuloksia koettiin. Erään HoD:in (Head of Department – elokuvatuotannoissa tuotannon osa-aluetta johtava taiteellinen päävastuullinen, näitä ovat esim. kuvausosasto, maskeerausosasto, puvustusosasto, lavastusosasto, jne.) kohdalla asiat olivat olleet jo pitkään huonolla tolalla. Tuottajat olivat puuttuneet osaston työoloihin mutta mikään ei ottanut vaikuttaaksen. Mainittu HoD oli polttanut osastonsa rahat kaikenlaiseen uskomattoman turhaan pitkään ennen kuvausten alkua ja tämän tajuttuaan rähjännyt viikkotolkulla alaisilleen, pakottaen heidät vääntämään mahdottomia työsuoritteita puutteellisilla tai olemattomilla resursseilla. Lopulta tilanne kärjistyi siihen, että osaston työntekijät, erään kuvauspäivän aamuna, kävelivät linjatuottajan puheille ja ilmoittivat että joko he lähtevät tai HoD lähtee.

Kesken kuvausten vaihtoehtoja ei juuri ollut ja tuottajat tekivät oikean päätöksen – HoD joutui jättämään työpaikkansa jo saman aamupäivän aikana ja poistumaan tarkkaan vartioituna (ettei veisi mukanaan mitään tuotannolle kuuluvaa). Lopputuloksena oli erinäistä kränää ja kädenvääntöä. Itse sain ko. henkilöltä muutaman yhteydenoton myöhemmin jossa hän halusi tarjota “oman näkökantansa” tapahtuneeseen, mutta tuskin siitä olisi hullua hurskaammaksi tullut. Raivo- ja itkukohtaukset, työntekijöiden nimittely ja henkinen pahoinpitely – ja budjetin melko karkea väärinkäyttö – eivät kuulu työympäristöön jossa haluan tehdä omaa työtäni.

Palatakseni alkuperäiseen artikkeliin, jossa Aallon professoriksi nimitetty muotisuunnittelija käyttäytyy kaksivuotiaan pikkulapsen tavoin, hämmästyttävää ei kuitenkaan ole se, että joku itsestään tärkeästi ajatteleva reppana käyttäytyy huonosti vaan opiston päävastuullisen vähättelevä suhtautuminen tähän. Valituksia on jutun mukaan riittänyt oppilailta jo pitkään, työtä on tehty yötä myöten omalla budjetilla itku kurkussa, stressitasot ovat katossa ja oppilaiden masennus syvää. Kun toimittaja ottaa asian esille, ensin ollaan hämmästyneitä, sitten lyödään luuri korvaan ja kysymyksiin kieltäydytään vastaamasta tai kommentoimasta mitään. Ja huom! Kyse ei ole edes mistään lyhyestä tuotannosta joka alkaa ja loppuu aikanaan vaan jatkuvasti vallalla olevasta tilasta Suomen arvostetuimmassa muotialan oppilaitoksessa.

On toki selvää että taitavista ja luovista tekijöistä ei haluta päästä eroon. Elokuvissa näyttelijät muovaavat roolin usein niin lähtemättömästi että vaihtaminen on mahdotonta ja tämä näkyy siinä, miten paljon sontaa vastaanotetaan. Ohjaajien asema on myös usein liki vaihtamaton, mutta onneksi viime aikoina ollaan alettu näkemään enemmän tapauksia joissa huonosti käyttäytyvä saa kenkää, oli kyse millaisesta starasta hyvänsä. Bohemian Rhapsodyn ohjaaja Bryan Singer sai fudut, tosin vain paria viikkoa ennen kuvausten loppua, mutta kenkää tuli joka tapauksessa. On myös hyvä nähdä että huono käytös itsessään riittää syyksi irtisanomiseen – aikaisemmin vaadittiin vähintään raiskaussyytöksiä. Kaikenlainen pahoinpitely työ- ja opiskeluyhteisössä on oltava tuomittavaa ja siihen on kyettävä reagoimaan pian, aggressiivisesti ja periksiantamattomasti.

Koulukiusauksen ongelmat lähtevät usein opettajien välinpitämättömyydestä. Olenkin seurannut oman 14-vuotiaan koulunkäyntiä ja useaan otteeseen ollut yhteydessä poikani ala-asteeseen kiusaamistapausten vuoksi. Näihin suhtauduttiin kuitenkin vähätellen vaikka poika oli tullut kotiin useaan otteeseen itkien. Onneksi asiat muuttuivat koulun vaihduttua yläasteeseen, jossa poikani kertoo olevan nollatoleranssi kiusaamisen suhteen. Se toki tiedetään, että koulukiusaaminen ei suinkaan rajoitu koulun pihoihin ja etenkin somessa kiusaaminen on noussut otsikoihinkin viime aikoina, mutta ainakaan oman lapseni kohdalla tämä ei käsittääkseni ole ongelma.

Itse olin kouluvuosinani erikoistapaus joka sain osaltani kiusausta osakseni koulun pihalla. Opettajanamme oli muuan nykyään kirkon parissa vaikuttava mies, joka saikin lopulta (huhujen mukaan) oppilaan pahoinpitelystä johtuen kenkää koulusta. Omina kouluvuosinani tämä opettaja kannusti luokan pahimpia rehvastelijoita heidän häiriökäyttäytymisessään, lähenteli kuvottavalla tavalla luokan tyttöjä ja meitä “erikoisia” pilkkasi julkisesti, puhetavan matkimisesta virheiden erotteluun ja muuhun piristävään. Opettajasta tehtiin valituksia rehtorille kymmeniä, mutta rehtori ei näihin uskonut, vanhempainillat olivat yhtä sotaa koulun puolustaessa mainittua, narsistista raivoalkoholisti-opettajaa, mutta mitään ei asian eteen tehty ennen kuin oli täysin pakko.

Vähän vastaavia kaikuja soi Aalto-yliopiston tapauksessa. Johtavilta virkahenkilöiltä toivoisinkin etenkin opintopuolella tiukempaa puuttumista tapauksiin. Emme halua työelämään valmistuvien raahustavan välittömästi työkyvyttömyyseläkkeelle kun pelkkä opiskelu on ollut yhtä helvettiä. Taiteellisesti lahjakkailla on oikeus huonoon käytökseen, mutta tehköön sitä omassa studiossaan omalle peilikuvalleen. Yhdenkään työntekijän tai oppilaan ei pidä joutua sellaista kokemaan.