Tänään aukeavat ravintolat monen muun palvelun lisäksi. Luvassa on mayhem: neljän seinän sisällä lukittuna olleet suomalaiset ryntäävät viinanhimoisina terasseille, aurinko paistaa ja ihmiset lääräävät silmiään ja työntävät sormiaan toistensa suihin, yskivät toistensa kasvoille ja syleilevät toistensa hyllyviä, paidattomia vartaloita. Viruslinko vaan hyrrää!
Tai sitten kalmankalpeat, klonkkumaiset hahmot hiipivät varovasti ulkoilmaan, tilaavat keskioluen ja tuijottavat toisistaan etäällä pysyen visusti tuoppiinsa maskit päällä. Puhua ei kehtaa kun sekin kuulemma tartuttaa, mutta eipä tässä mitään puhuttavaa olekaan.
No, tuskinpa totuus on kumpaakaan mutta omalla kohdalla korona on pistänyt haastamaan vakiintuneita käsityksiä yhdessäolosta ja hyvästä elämästä. Selvää on, että ennen tätä kaikkea olimme menossa syöksykierteellä päin seinää, nauttien yleellisyyksistä itsestäänselvyyksinä ja pitäen kulutus- ja sikailuelämää ihan tavallisena tallusteluna.
Syyllisiä tähän on monia, mutta isoimmaksi noussevat Kardashianit, kuten yleensäkin. Enkä tietenkään tarkoita varsinaisesti Kimiä ja ketänäitänyton vaan ylikierroksilla käyvää sosiaalista mediaa, rikkaita ihannoivaa elämäntapaa joka perustuu oman hehkeän uskomattoman kulutuksentäyteisen sekoilun, jota “mun elämäksi” kutsutaan, ylistämiseen ja sillä kilpailemaan. Jos et tällä viikolla ollut Marbellassa ja Mallorcalla ja postannut somea täyteen poolside-kuvia, tehnyt tarkkaa selvitystä ostamistasi tuotteista ja ravintola-annoksista ja vielä roiskinut nettiä täyteen viisauksia ja suuria elämänoppeja joiden mukaan olet (lue: et ole) elänyt, et ole viettänyt tarpeeksi merkityksellistä aikaa.
Sitten tuli korona, “merkityksellinen elämä” lentokentillä, ravintoloissa, baareissa, yökerhoissa, bileissä, huippumielenkiintoisissa duuniympyröissä ja hehkuvissa matkakohteissa muuttui takapihalla tallusteluun koiran kanssa, lähimetsien komuamiseen ja kotiruoka-annoksiin. Monilta loppuivat duunit ja Chez Dominiquen (joo ei sitä enää oo olemassa ollut vuosiin) nökkösillalliset muuttuivat nouto-mäkkiin, hyvänä päivänä uskallettiin sijoittaa Naughty Burgeriin.
Mutta mikä tärkeintä huomata: mitään, millä on todellista arvoa, ei menetetty. Omassa elämässäni kiinnostavat duunit vaihtuivat toimistoilta kotitoimistolle, yhdessäolo parin kaverin kanssa vietettyihin kotikokki-iltoihin, joko omiin eväisiin tai laaturafloista puolivalmiiksi tilattuihin setteihin ja matkailusuunnitelmat Barcelonasta Nuuksioon, ehkä mökin vuokraamiseen jostain järvi-Suomen pittoreskeista maisemasta.
Nyt kun olemme marssimassa takaisin vanhaan hyvään aikaan herää kysymys siitä, milloin se edellinen elämäntyyli vakiintui itsestäänselväksi standardiksi ja mitä siitä voidaan pudottaa jatkossa?
Selvää on, että toimistotöiden aika on ohi. Valtaosan toimistossa tehtävästä työstä voidaan nyt ja jatkossa tehdä etänä. Tämä johtaa tietenkin ihmisten hajoamiseen ympäri Suomen: enää ei tarvitse olla 20 minuutin metromatkan päässä ytimestä, töitä voi tehdä vaikka Säynätsalosta Suomen suurimmalle mainostoimistolle, kunhan netti toimii.
Eikä tarvitse jonottaa lounasravintolaan kolmea varttia päästäkseen syömään ylihintaista sushia. Ylipäätään, ruuhkien aika on ohi: kun ei tarvitse tunkea toimistolle joka päivä 08:30, ei tarvitse kokea aamuruuhkaa, ei lounasruuhkaa eikä kotiinpaluliikenneruuhkaa.
Mutta muutenkin elämä tulee muuttumaan: selvisimme pari kuukautta ilman ulkomaanmatkoja, mitä jos selviäisimme vielä pari kuukautta lisää? Työmatkat ulkomaille kuullostavat nykypäivän valossa typerimmältä ilmaston-, rahan- ja ajankäytöltä mitä ajatella voikaan, plus ovat lähtökohtaisesti isoja riskitekijöitä koronavirus-tartuntojen suhteen.
Ja nyt kun olemme oppineet taas dokaamaan ja syömään kotona, ajatus siitä että lähtee kiikuttamaan satoja euroja joka viikonloppu keskustaan vaan saadakseen syödäkseen ja juodakseen, tuntuu uskomattomalta. Kylässäkäynti ystävien luona palaa takaisin ihmisrepertuaariin, pussikaljoittelu puistossa muuttuu junttimaisesta järkeväksi ja kaiken lisäksi, rahaakin vähän säästyy.
Elokuva-alakin kokee sen lopullisen töytäisyn digitalisaatioon. Huomasimme, että kyllä ne uudet leffat ihan hyvältä Netflixissäkin näyttävät, miksi kantaa rahoja establismentille, jonka toiminta perustuu mainostilan ja popcornin ja irtokarkkien myyntiin, ihan vaan että voi katsoa niiden saman 2-4 ihmisen kanssa, joiden kanssa koko korona-aika meni mukavasti sohvanpohjalla, jotain aivotonta rämistelyä ruudulla. Elokuva-alan ammattilaisena, jonka elanto on perustunut isosti myytyihin leffateatterilippuihin, on minunkin ymmärrettävä että digitaalinen kulutus on täällä ja vaikka kuinka haaveilen seuraavan elokuvan leffateatteriensi-illasta ja jättimäisestä ensimmäisestä viikonlopusta, sellaista se tuskin tulee enää koskaan olemaan. Leffat tulevat Netflixiin ja muihin palveluihin ja ne tavoittavat näin satoja kertoja suuremmat yleisöt tuhansia kertoja pienemmällä vaivalla.
Onhan se tämä uusi normaali tietenkin monille toimijoille kuolonisku, etenkin jos muuntumiskykyä ei ole, mutta matkailu- ja ravintola-alan, kuten myös viihde-elämän, on sopeuduttava siihen, että kulutushysterian ajat ovat ohi, todennäköisesti pitkäksi aikaa – eikä se ole yksinomaan huono asia. Meillä ihmisillä on nyt hyvä hetki katsoa peiliin ja haastaa se, mitä olemme pitäneet itsestäänselvänä ja samalla arvottaa meille tärkeät asiat uudelleen.
Uusi normaali tarkoittaa kevyttä himmausta ja uudelleenarvotusta ja ne eivät ole huonoja asioita. Väkipakolla ei ole tarvetta rynnätä nyt takaisin “vanhaa hyvään aikaan” vaan keskitytään adjustoitumaan uuteen normaaliin.
Kyl tästki viel selvitää!
Vuorensola.com 