Elokuvajournalistit, rauhoittukaa.

Elokuvajulkaisujen rytmi ja niistä raportoiminen on alkanut todella tekemään hallaa niin elokuville kuin niistä nauttiville katsojillekin. Sitä mukaan kun nettijournalismin julkaisu- ja käsittelytahti kiihtyy, myös niistä kirjoittavien toimittajien paineet saada ulos ensimmäisenä kattavimmat arvostelut, laajimmat analyysit ja rajuimmat paljastukset kovenevat.

Kun vihdoin pitkään odottamasi elokuva laskeutuu teattereihin tai Netflixiin, on se jo mediassa ehditty ruotia niin puhki että teatteriin meneminenkin on jo statement. Meillä tavallisilla katsojilla kun ei ole mahdollisuutta nähdä puoli vuotta ennakkoon festivaaleilla näytettyjä elokuvia silloin, eikä journoilla tunnu pysyvän housut jalassa että he osaisivat pitää mölyt mahassaan edes enskariviikkoon asti.

Eikä leffajutuilta nykyään voi välttyäkään. Kyllä, olen yrittänyt väistellä esim. Jokeria käsitteleviä juttuja ennen sen julkaisua – mahdotonta. Elokuvan jokainen potentiaalinen skandaalin aihe raahattiin kansainvälisissä medioissa framille pitkään ennen kuin elokuva pääsi teattereihin missään päin maailmaa. Ja skandaalejahan riittää! Jokainen vähääkään kiinnostavampi elokuva luetaan nykyään kannanotoksi mielenterveydesta, tai #metoosta tai aselaeista tai mistä hyvänsä mistä otsikoita saadaan veisteltyä. Istu siinä sitten jouralistien ristitulessa jotka riitelevät siitä innostaako joku elokuva massamurhiin tai mihin hyvänsä kun itsellä ei ole mitään mahdollisuutta nähdä koko rainaa vielä pitkään aikaan.

Sitten tuli El Camino. Elokuva ehdittiin ylistää ja sitten lytätä ja hakata kappaleiksi mediassa Netflixin julkaisusekunnilla ja seuraavalla ylistää toisten kriitikoiden toimesta taivaisiin ja sitten alkoikin jo riita siitä, saako pitääkö voiko jne jne jne. Itse en ehtinyt perjantai-iltana tuijottamaan ruudun äärellä elokuvaa, halusin katsoa sen lauantaina – silloin se alkoikin jo olla vanha juttu.

Nyt jännitetäänkin Scorsesen seuraavaa, mutta johan sekin on ehditty nähdä jossain maailman kolkassa. Viiden, kuuden, seitsemän tähden arvosteluja satelee mutta itselläni ei ole vieläkään kunnon ymmärrystä koska tämän kohutun elokuvan pääsisi kukaan näkemään. Nyt jo journalistit kirjoittavat syväanalyysejaan elokuvasta ja sen julkaisumenetelmästä ja plip plap plop. Itse vaan pyörittelen päätäni että missä tämä elokuva on, kuinka sen voi nähdä, teatterissa vai kotisohvalta.

Etenkin skandaalinhakuinen leffajournalismi kaipaisi hieman jarrua höyryjyräänsä. Ymmärrän, väsyneitä näyttelijähaastatteluja ei kukaan jaksa enää lukea. Starakulttuuri on väljähtämään päin ja se ei ole yksinomaan huono asia  ja jotain jutun juurta pitää pystyä elokuvista kaivamaan että niistä puhuttaisiin. Tämän päivän nettiskandaali on toki huomioarvoltaan mitä parahinta bensaa tähän, mutta aika orvoksi sitä jää kun leffa keritään repimään kappaleiksi ja kursimaan kasaan ennen kuin sitä kukaan muu kuin alan omistautunein toimittaja ehtii näkemään.

Myös Netflixin (ja muiden streaming-palveluiden) epämääräiset julkaisuaikataulut tekevät leffanörtin elämästä entistä kaoottisempaa: tuleeko leffa teatteriin Suomessa, jos niin koska ja kuinka lyhyt ikkuna se on, pitääkö mennä sivuteatteriin katsomaan kohtalaisilla vermeillä vai olisiko IMAX tai edes Scape (vai mikäköhän Isense se olikaan nykyään) mahdollista?

Tiedän, sekavaa ja hieman turhautunutta rämbläystä mutta mutta. Arvon leffajournalisti. Blogaaja. Kolumnisti. Kulttuuritoimittaja: antakaa vähän armoa. Antakaa meidän katsoa leffa, puhutaan sitten. Säästäkää tulikivenkatkuisimmat analyysinne vaikka enskariviikkoa seuraavalle viikolle. Niin että ehditään vähän itsekin mutustelemaan, tehtävänänne ei ole ajatella ja jauhaa meidän puolestamme näitä kulttuurituotteita puhki ennen niiden julkaisua. Ettekä ole huonompia journoja jos ette ole heti ensimmäisten Buzzfeed-artikkeleiden seassa jakamassa korvaamattoman arvokkaita näkemyksiänne – tarjotkaa näkökulmaa elokuvan sen potentiaalisesti nähneille ihmisille. Väitän, että toimisi muuten paremmin pitkäjänteisemmän lukijakunnan kehittämisessä.

PS. Mainittakoon muuten etten erityisesti puhu suomalaisille journalisteille vaikka juttu onkin Suomeksi kirjoitettu. En vaan yksinkertaisesti jaksanut nakuttaa tätä enkuksi kun paukutan samaan aikaan kässäriä englanniksi toisella välilehdellä.

PPS. Enkä muuten vieläkään tiedä tai muista kirjoitetaanko Suomeksi vai suomeksi vai Englanniksi vai englanniksi. Ei vaan jää päähän. Vähän sama juttu > ja < -merkkien välillä. En ikinä opi kumpi meinaa kumpaa ja yksikään nokka sinne nokka tänne -ohje ei ole auttanut.